Verkkolehden uutinen

Kolumni: Kuinka uusi rakentamislaki vaikuttaa pätevyyksien hakemiseen?

Rakennustekniikkalehti

Kirjoittaja: Timo Korhonen, toimitusjohtaja FISE Oy
Kuva: Miska Korpelainen, Miska Photography

Vuoden alussa voimaan astunut rakentamislaki toi muutoksia rakennusalalla toimivien pätevyyden osoittamiseen. Keskeisin muutos on, että suunnittelijoiden ja työnjohtajien tulee osoittaa pätevyys erillisellä pätevyystodistuksella, aiemman rakennusvalvontaviranomaisen arvioinnin sijaan. Laki selkeyttää ja yhtenäistää pätevyyden osoittamista, ilman viranomaiskohtaista tulkintaa.

Uutena pätevyysluokkana viisiportaiseen luokitukseen on tullut erittäin vaativa luokka. Aivan ilman kritiikkiä muutos ei ole mennyt. Kokemusvaatimuksen puuttuminen tavanomaisessa luokassa on pidetty ongelmallisena, sillä se koskee erityisesti pientalohankkeita, joissa on ollut laatuongelmia ja onhan kyseessä usein ihmisten elämänsä suurin investointi. Ihmetystä on herättänyt myös PV-luokan kokemusvaatimus, jota kirjaimellisesti tukittaessa, pätevyyteen ei edellytetä kokemusta vastuullisena suunnittelijana tai työjohtajana. Tarvitaankin kelpoisuusvaatimusten tulkintaohje, jotta vältytään erilaisilta tulkinnoilta, joita arvioidaan sitten hallinto-oikeudessa.

Pätevyystodistuksen vaativuustaso ei automaattisesti oikeuta toimimaan vastaavan vaativuustason tehtävissä, vaan rakennusvalvonta arvioi aina henkilön kelpoisuuden hankekohtaisesti. Rakennusvalvonta voi pyytää hakijalta lisäselvityksiä kokemusta edellyttävissä pätevyysluokissa, mikä voi ollakin arkipäivää, sillä pätevyystodistuksessa kokemukselle ei ole asetettu ajallista takarajaa. Tätä on pidetty isona puutteena ja suosittelenkin hakijoita käyttämään mahdollisimman tuoreita referenssejä, koska pätevyystodistuksen liitteeseen merkitään yksilöidyt tiedot koulutuksista ja työkokemuksesta, joiden perusteella rakennusvalvontaviranomainen arvioi kelpoisuutta.

Rakentamislain siirtymäsäännöksen perusteella ennen 1997/1998 valmistuneet rakennusarkkitehdit ja -mestarit voivat jatkossakin toimia PV-luokan hankkeissa, kunhan kokemusvaatimus täyttyy. Valitettavasti siirtymäsäännöksestä ovat unohtuneet teknillisistä oppilaitoksista valmistuneet insinöörit, mutta onneksi tähän esitetään korjausta lausunnolla olevassa rakentamislain korjaussarjassa.

Kiire pätevyyden hakemiseen ei ole, sillä kelpoisuusvaatimukset täyttävänä henkilönä pidetään 1.1.2027 asti henkilöä, jolla on ollut enintään 5 vuotta ennen rakentamislain voimaantuloa rakennusvalvontaviranomaisen antama hyväksyntä vastaaviin tehtäviin. Myös FISE:n ennen lain voimaan tuloa myöntämät suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet ovat YM:n päätöksellä lain täyttäviä enintään 1.1.2030 asti.

Ammattilaisten on tärkeää perehtyä uusiin vaatimuksiin ja varmistaa, että heidän pätevyytensä ovat ajan tasalla uuden lainsäädännön mukaisesti. Vaikka laki ei edellyttäkään osaamisen ylläpitämisen osoittamista, kannustan kouluttautumiseen työn ohessa ja sen merkitsemiseen pätevyyshakemukseen.

Tutustu myös näihin