RAKENTAJAT MAAILMALLA

30,00  (sis. alv. 10 %)

Vientirakentamisen vuosikymmenet. 80 vuotta täyttänyt RIL julkaisi osana merkkivuotensa 2014 juhlallisuuksia uuden rakennusalan historiateoksen.

Osasto:

Kuvaus

Rakentajat maailmalla – vientirakentamisen vuosikymmenet 

80 vuotta täyttänyt RIL julkaisi osana merkkivuotensa 2014 juhlallisuuksia uuden rakennusalan historiateoksen.

RIL-Seniorien historiaryhmä totesi syksyllä 2010, että rakentamisen ja rakennesuunnittelun vientitoiminnasta ja kansainvälistymisestä, jossa RILin jäsenet ovat olleet keskeisiä toimijoita, ei ollut olemassa kattavaa yhtenäistä teosta. Pioneerivaiheen projekteissa keskeisesti mukana olleita vastuuhenkilöitä oli vielä haastateltavissa, joten kirjan teon kannalta viimeiset hetket olivat menossa.

Kolmivuotisen työn tuloksena syntynyt Rakentajat maailmalla -teos on ensimmäinen laaja, liitteineen 336-sivuinen yleisesitys suomalaisen rakennus- ja suunnitteluviennin historiasta. Ajallisesti teoksen painopiste on viennin ensimmäisissä aktiivisissa vuosikymmenissä 1970- ja 1980-luvuissa ja niitä edeltäneessä pioneerikaudessa. Rakentajat maailmalla tarjoaa kokeneellekin vientirakentajalle ja -suunnittelijalle lisätietoa ja uusia näkökulmia siitä, millaista alan ammattilaisten toimeliaisuus on maailmalla ollut.

Rakentajat maailmalla lähestyy aihettaan yksittäisten kokeneiden, rakennusalan vientiponnisteluissa mukana olleiden näkökulmasta. Tavoitteena on ollut luoda lukemaan innostava, kerronnaltaan sujuva kirja, jonka artikkeleista välittyy vientirakentajille ominaista seikkailuhenkeä.

Rakentajat maailmalla pohjautuu noin sataan haastatteluun ja laajaan muuhun lähdeaineistoon sekä runsaaseen, tunnelmaa luovaan kuvitukseen. Haastattelusitaatit tuovat kerrontaan elämän makua ja autenttisuutta: äänessä ovat rakentajat ja suunnittelijat itse, ei pölyinen arkistomateriaali. Satojen vientikohteiden joukosta valikoitiin neljäkymmentäkolme ulkomaan rakennus- ja suunnitteluprojektia. Niiden vaiheita käsitellään kuudeksi maantieteelliseksi kokonaisuudeksi ryhmitellyissä pääluvuissa, joiden alussa on suomalaisten rakentajien aktiivisuutta kullakin alueella kuvaava johdanto. Niiden avulla lukija saa yleiskuvan siitä, mitä suomalaiset ovat eri puolille maailmaa rakentaneet ja suunnitelleet. Koko teoksen aloittaa rakennus- ja suunnitteluviennin vaiheita ja merkitystä valottava johdanto.

Rakentajat maailmalla -kirjan ovat kirjoittaneet eri alojen historiateoksia laatineet filosofian lisensiaatti Mikko Laakso ja filosofian maisteri Seppo Tamminen Oy Spiritus Historiae Ab:stä. Kirjan taitosta ja painoasusta on vastannut graafikko Peter Sandberg. Päälukujen aloituskartat ovat graafikko Vesa Lehtimäen käsialaa.

Teoksen sisällön arviointia varten perustettiin RIL-Seniorien toimesta alaa hyvin tuntevista senioreista vientikirjaprojektin johtoryhmä. Johtoryhmän puheenjohtajana on toiminut diplomi-insinööri Esko Mäkelä, varapuheenjohtajana diplomi-insinööri Petri Janhunen, sihteerinä diplomi-insinööri Heikki Koivisto ja jäseninä tekniikan lisensiaatti Kari Lautso sekä diplomi-insinöörit Tage Eriksson, Matti Mantere, Markku Markkola (k. 2013) ja Jouko Rantanen. Kirjan rahoittajia ovat RIL-Säätiö sekä muut rakennusalan järjestöt ja rakennusvientiä harjoittaneet yritykset.

Maksutavat

Kirjakaupan maksutavat