RIL 219-2001 Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön kehittäminen rakennusalalla

0,00  (sis. alv. 10 %)

Rakennus-, infrastruktuuri- ja kiinteistöklusterin korkeakoulutasoisten henkilöresurssien saatavuuden varmistaminen määrän ja laadun suhteen.

Osasto:

Kuvaus

RIL ry edustaa rakennus- ja kiinteistöalan diplomi-insinööritutkinnon suorittaneita ja alaa opiskelevia ja siksi RILin eräs keskeinen tehtävä on yliopistotasoisen koulutuksen laadun, määrän ja suuntautumisen seuraaminen ja koulutuksen myönteiseen kehitykseen vaikuttaminen. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi RIL on 1990-luvulla suorittanut selvityksiä rakennusalalla tarvittavista ja ennustettavissa olevista opiskelijamääristä korkeakouluissa, korkeakouluopintojen pituuteen vaikuttavista tekijöistä sekä rakennusalan diplomi-insinöörikoulutuksen laadusta. Selvitykset on julkaistu RILin julkaisusarjassa. Yhteiskunnassa tapahtunut kehitys on aiheuttanut sekä kansainvälisesti että kansallisesti merkittäviä muutoksia rakennus- ja kiinteistöalaan, joka puolestaan on vaikuttanut korkeakouluopetukseen. Tämän johdosta käynnistettiin vuoden 2000 alussa selvitys yliopistotasoisen koulutuksen ja elinkeinoelämän välisistä kehitystarpeista. Työn tavoitteena oli rakennus-, infrastruktuuri- ja kiinteistöklusterin korkeakoulutasoisten henkilöresurssien saatavuuden varmistaminen määrän ja laadun suhteen. Selvityksen tuloksena muodostettiin visio 2010 ja määriteltiin keskeiset johtopäätökset. Selvitys antaa hyvät taustatiedot ja suosituksia, joiden pohjalta yhteistyötä voidaan kehittää.

Projektin toteutti toimikunta, jonka puheenjohtajana toimi Rauno Puskala (Synertek Oy). Muut jäsenet olivat Markku Vesa, varapuheenjohtaja (Eurodevo Oy), Tommi Alanen (VTT), Jaakko Heikkilä Viatek Oy), Jukka Isotalo (Tielaitos), Esko Järvenpää (SuunnitteluKortes Oy), Jyrki Keinänen (RIL), Ralf Lindberg (TTKK), Pertti Kokki (RTK), Juhani Reen (RAKLI), Vesa Penttala (TKK), Antero Saarilahti (YIT), Leena Saviranta (Uudenmaan ympäristökeskus), Harri Sjöholm (Swot Consulting Group), Merja Turunen (teekkariedustaja TKK), Toivo Vainiotalo (Helsingin yliopisto) ja Helena Vuorelma (LVI-Keskusliitto ry). Toimikunnan sihteerinä toimi Hannu Seppälä (RIL). Toimikunta kokoontui kuusi kertaa.

Työtä ohjasi korkeakoulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän edustajista koostuva neuvottelukunta, jonka puheenjohtajana toimi Risto Kangas-Ikkala. Neuvottelukunta kokoontui kolme kertaa. Selvityksestä pyydettiin eri tahoilta lausuntoja ja ne on otettu huomioon raporttia laadittaessa ja esitelty raportin lopussa. Hanke on toteutettu johdannossa esiteltyjen kymmenen yrityksen ja viiden organisaation sekä opetusministeriön rahoituksen turvin.

Maksutavat

Kirjakaupan maksutavat