Kuvaus
Rakennusvienti-käsikirjassa tarkastellaan varsinaisen urakoinnin lisäksi tutkimuksia, suunnittelua ja valvontaa, materiaalien ja valmisosien vientiä sekä kehitysyhteistyö kohteita.
Kirjassa syvennytään myös niihin markkina-alueisiin, jotka ovat merkitseviä tai kiinnostavia suomalaisen rakennusviennin kannalta. Neuvostoliitolla ja Lähi-idällä on pääpaino, mutta tarkasteltavina ovat myös Afrikka, Latinalainen Amerikka ja Kaukoitä.
Rakennus- ja muun projektiviennin asiantuntijoiden lisäksi kirja soveltuu myös muille viennin parissa työskenteleville, sillä kirjan sisältöön kuuluu myös sopimusjuridiikka sekä tietoa takauksista, maksuliikenteestä, rahoituksesta, riskeistä, vakuutuksista ja verotuksesta.
Kirjoittajina lukuisa joukko alan asiantuntijoita. 650 sivua.