Korjausrakentaminen vaatii suunnittelijoilta uudenlaista luovuutta

Mitä on laatu? Laadun uudelleenmäärittely puhuttaa arkkitehtialalla laajemminkin ja aihetta sivuttiin myös ROTI –raportin työstössä.  

On aika päivittää käsitystämme laadukkaasta arkkitehtuurista. Toiminnallisuus, esteettisyys ja käytettävyys kadottavat merkityksensä, jos emme huolehdi ympäristövastuusta. Epäekologinen ei ole tyylikästä. Rakennetut ympäristöt, oli kyse sitten kaupunkiympäristöstä tai yksittäisestä kohteesta, täytyy suunnitella pitkäkestoisiksi, muuntokykyisiksi ja energiatehokkaiksi.  

Kaikkien suunnittelijoiden pitää katsoa myös olemassa olevaa uusin silmin. Emme voi puhua kestävästä rakentamisesta, jos jätämme jo olemassa olevan rakennuskannan huomiotta. Nyt käytössä olevia kohteita voi ajatella myös materiaalivarastoina tulevaisuutta varten.  

Rakennuksen elinkaaren pidentäminen on tulevaisuutta ja merkittävä osa kiertotaloutta. Erityisesti arkkitehtien ydinosaamista on erilaisten tilojen luominen ja muuntaminen uuteen käyttöön. Korjaaminen ei tarkoita välttämättä vain talotekniikan uusimista. Jos päädytään purkamaan, täytyy varmistaa materiaalien päätyminen kiertoon.  

Kuntien omistamista rakennuksista on jäämässä tyhjilleen valtavia määriä terveydenhuollon ja kasvatuksen käytössä olleita rakennuksia. ROTI-raportin mukaan esimerkiksi noin 7,5 miljoonan kerrosneliömetrin suuruisesta terveydenhuollon rakennuskannasta jää lähivuosina jopa kymmeniä prosentteja vaille alkuperäistä käyttötarkoitusta.  

Myös päiväkotien ja koulujen käyttöasteet heikkenevät ikäluokkien pienentyessä, mikä uhkaa jättää tyhjilleen jopa kaksi miljoonaa kerrosneliömetriä lisää.  Yleensä nämä rakennukset ovat keskeisellä paikalla kunnassa tai kaupungissa, ja niillä on kaupunkikuvassa maamerkkiin rinnastettava merkitys. Erityisesti näiden rakennusten saaminen uudelleenkäyttöön on tärkeää, ja se on mahdollista innovatiivisella korjausrakentamisella. 

Nykyään on monia vaihtoehtoisia polkuja ja tapoja tehdä työtä laadukkaan arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun eteen. Iso ja monialainen toimisto tarjoaa mahdollisuuksia lahjakkaille arkkitehdeille tehdä nykyarvojen mukaista laadukasta arkkitehtuuria. Meitä arkkitehtejä ohjaavat ammattietiikka, kestävän suunnittelun periaatteet ja asiakkaiden tarpeet toimiston koosta tai omistuspohjasta riippumatta.  

Yksikään toimija ei haluaa vaarantaa ammattimainettaan tai suunnittelun laatua lyhyen aikavälin voitontavoittelun vuoksi. 

Laadukkaan, esteettisesti viehättävän, ja ekologisesti kestävän arkiympäristön suunnitteluun tarvitaan monenlaista osaamista. Kun yhdistämme eri tekniikkalajien suunnittelun erityisosaamiset jo projektin alussa, huomioimme toiminnallisuuden, estetiikan ja käytettävyyden lisäksi myös kiertotalous- ja ympäristönäkökulmat. Isoilla toimijoilla on hyvin resursseja yhdistää osaamista ja mahdollisuuksia luovien ideoiden kohtaamiseen ja jalostumiseen projektin eduksi.  

Monitoimialaisen suunnitteluyrityksen kokonaissuunnittelun avulla voidaan välttää rakennussuunnittelualaa rasittavaa haitallista osaoptimointia eri asiantuntijoiden puhaltaessa yhteen hiileen. Monialainen osaaminen vähentää suunnitteluvirheitä tehden suunnittelusta teknisesti laadukkaampaa.  

Myös prosessin, kuten aikataulun, resurssoinnin ja vuorovaikutuksen laatu paranee, kun eri suunnittelualat muodostavat yhteen hitsautuneen tiimin. Monialaiset toimeksiannot kerryttävät myös suunnittelijoiden ja yrityksen kokemusta monenlaisista kohteista, ja tukena on parhaimmillaan monikansallinen työyhteisö. 

Työskentely useiden erityisalojen ammattilaisten kesken ei tarkoita, että arkkitehtisuunnittelun luovuus olisi katoamassa suunnittelusta. Miellyttäville, luoville ja ympäristön näkökulmasta kestäville kohteille on kasvava kysyntä esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa. Aitoa laatua on muun muassa maisema-arkkitehtuurin integrointi tiiviisti kohteen suunnitteluun.  

Laadukas arkkitehtuuri edistää ihmisten hyvinvointia, tukee paikallista elinvoimaisuutta ja vahvistaa yhteiskuntavastuuta. Kyse on myös jokaisen elämisen laatuun vaikuttavasta arkiympäristöstä. Rakennustaiteellisten arvojen lisäksi on pureuduttava rakennuksen tekniseen ja taloudelliseen toteutettavuuteen, toimivuuteen käyttötarkoituksessaan sekä rakentamisen ja käytön ympäristövaikutuksiin.  

Tarkastelemalla kohdetta suunnitteluvaiheessa monesta eri näkökulmasta, nämä tavoitteet saavutetaan sekä varmistetaan kestävä ja ympäristön laatua kohottava lopputulos luovasti ja näkemyksellisesti. 

ROTI 2025 kokoaa yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista. Seuraa meitä verkossa! www.roti.fi  www.roti.fi/blogit 

Kuva: Nina Kaverinen

Jenni Lautso

Jenni Lautso

ROTI 2025 Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide-paneelin jäsen

toimialajohtaja, Arkkitehtuuri, maisema ja maankäyttö, Sweco