Alan nuori osaaja

Alan nuori osaaja - Verneri Lehtovirta

Teksti: Jenni Ahola
Kuva: Verneri Lehtovirta

Verneri Lehtovirta
Ikä: 33
Koti: Helsingissä
Valmistunut: Aalto Yliopistosta DI:ksi vuonna 2012


Verneri Lehtovirta haki vuonna 2007 silloiseen Helsingin Teknilliseen korkeakouluun muutamallekin eri linjalle. Lehtovirran silloinen ykkösvaihtoehto oli tuotantotalous, mutta myös kauppakorkeaan hakeminen oli käynyt Lehtovirran mielessä. Tuotantotalouden sijaan Lehtovirta päätyi kuitenkin Otaniemeen rakennustekniikan linjalle.

Opiskelupaikan vaihtoa ei tarvinnut onneksi myöhemminkään harkita, sillä rakennustekniikan kurssit, alan ekskursiot ja opiskelutoiminta tuntuivat Lehtovirrasta heti alusta alkaen omalta jutulta.

”Olin mukana rakentamistalouden ja rakennetekniikan kerhossa sekä rakennusinsinöörikillassa. Raksalla tuntui, että oli kaltaistensa joukossa, ja opiskeluporukka varmasti vaikutti siihen, että viihdyin hyvin”, Lehtovirta sanoo.

Opintojen aikana Lehtovirta vietti myös puolisen vuotta vaihdossa yliopistossa Singaporessa. Puitteet ja resurssit olivat vaihtoyliopistossa TKK:ta hulppeammat, mutta vaihdossa kirkastuivat myös suomalaisen opiskelujärjestelmän vahvuudet.

”Vaihdossa näki opiskelijan näkökulmasta sen, miten aasialainen työkulttuuri- ja työmoraali toimii. Opiskelijat pänttäsivät aamusta iltaan, mutta samanaikaisesti opiskelijoiden soveltamiskyky ja omaohjautuvaisuus olivat melko heikkoa tasoa.”
 

Suunnanmuutos valmistumisen jälkeen

Rakennustekniikan opintojen aikana Lehtovirta päätyi erikoistumaan rakennesuunnitteluun, erityisesti sillansuunnitteluun. Vuonna 2012 valmistuneessa, WSP:lle tekemässään diplomityössä Lehtovirta käsitteli tietomallipohjaista hankintaprosessia sillansuunnittelussa.

”Tietomallintamisen ja virtuaalimallintamisen käsittely työssä oli selkeä valinta. Opintojen aikana tuli selväksi, että nämä aiheet ovat isoja juttuja tulevaisuudessa. Oli hyvä, että aiheisiin tuli paneuduttua myös diplomityössä, pysyin kehityksen mukana niin opintojen kuin työuran aikana.”

Diplomityöhönsä Lehtovirta kävi haastattelemassa muun muassa Sweco PM:n silloista toimitusjohtajaa Jyrki Keinästä. Tämä poiki Lehtovirralle työtarjouksen Swecolta, joka sopi hyvin yhteen myös Lehtovirran ajatuksiin uransa suunnasta.

”Koin suunnittelun pääosin yksinäiseksi puurtamiseksi. Mietin, että mieluummin teen töitä ihmisten kuin tietokoneiden kanssa työtä. Sillansuunnittelun tuntui myös hieman suppealta alueelta. Pohdin, että haluanko seuraavat 20 vuotta tehdä lujuuslaskelmia ja piirtää suunnitelmia puhtaaksi”, Lehtovirta kertoo.

Swecolle siirtyessään Lehtovirta siirtyi siis suunnittelupuolelta projekti-insinööriksi rakennuttamisen puolelle. Swecolla Lehtovirta työskenteli aluksi muun muassa päärautatieaseman korjaushankkeiden parissa, ja myöhemmin muun muassa Finavian investointiohjelmassa Helsinki-Vantaan lehtokentällä, tässä vaiheessa jo projektipäällikön roolissa.

Nykyään rakennuttajapäällikkönä Ylvalla työskentelevä Lehtovirta on tyytyväinen urallaan tekemäänsä suunnanmuutokseen. Lehtovirran toiveena olisi, että rakennuttaminen ja projektinjohto saataisiin tulevaisuudessa myös paremmin esiin Aalto-yliopistossa, jossa nykyisellään opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta erikoistua aiheeseen.

”Aalto on hyvä koulu suunnittelijoille. Alalla on kuitenkin pelko, että rakentamistalouden puolelle ei ole jatkossa pätevää työvoimaa, kun opiskelijat ajautuvat opintojen kautta muiden puolien tehtäviin.”
 

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Nykyinen Lehtovirran rooli rakennuttajapäällikkönä on laaja ja vastuullinen. Lehtovirta vastaa vuokrausta lukuun ottamatta käytännössä kaikesta, mikä kiinteistönomistajan rooliin kuuluu.

”Tehtäväni on vastata investointien läpiviennistä alusta loppuun saakka. Suunnittelen budjetin ja aikataulun, valmistelen investointiesitykset, ja haastattelen suunnittelijat ja konsultit. Pidän huolta, että homma menee sovitusti aikataulun, kustannusten ja laadun puitteissa maaliin.”

Pari vuotta sitten myös Vuoden nuori konsultti -tittelin itselleen napannut Lehtovirta on nuoresta iästään huolimatta päässyt etenemään urallaan vauhdikkaasti roolista ja organisaatiosta toiseen. Hän myöntää aina miettineensä sitä, mihin pidemmällä aikavälillä urallaan pyrkii, mutta toteaa myös sattumalla olevan tärkeä rooli etenemisessä.

”Eteneminen on monesti vain kiinni siitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Esimerkiksi liiketoimintajohtaja Janne Ketolan siirtyessä Swecolta muihin tehtäviin vapautui paikka nuoremmille, ja pääsin sitä kautta eteenpäin.”

 

Parhaansa tekemällä pääsee pitkälle

Erityisen tarkkoja ohjeita alalla menestymiseen tai uralla etenemiseen ei Lehtovirralta löydy. Hänen mielestään ala ei ole erityisen haastava, joten poikkeuksellista osaamista tai älykkyyttä ei tarvita – riittää, kun työnsä tekee tunnollisesti ja on kiinnostunut asioista.

”Olen aina itse lähtenyt siitä, että teen työni niin hyvin kuin mahdollista. Yleensä palkinto seuraa perässä.”

Vaikka pyrkisi parhaimpaan, ei tähän välttämättä aina tunnu löytyvän tarvittavaa aikaa. Tästä syystä priorisointi, jatkuva tasapainoilu ajankäytön suhteen on työelämässä oleellista.

”Pitää löytää oikea taso, jolloin ei tarvitse aina täydellinen, mutta riittävän hyvä, jotta homma toimii.”

Perheen, työn ja ystävien lisäksi liikunta on asia, jolle kahden pienen lapsen isä Lehtovirta raivaa kalenteristaan tilaa. Ajankäytön suhteen yksi liikuntamuoto on muita kätevämpi.

”Kuljen pyörällä noin 10 kilometrin työmatkan Paloheinästä keskustaan. Työmatkapyöräily on hyvä juttu, ei tarvitse lähteä lenkille heti kun pääsee töistä kotiin.”



Takaisin edelliselle sivulle

Alan nuori osaaja - Heikki Rauatmaa

"Kallio tarjoaa rakennusmateriaalina yllätyksiä"

Alan nuori osaaja - Sari Koskelo

"En kaipaa niinkään ansioita itselleni vaan tiimille."