Sanapari ”kestävä rakentaminen” yhdistetään helposti uudisrakentamiseen ja se nähdään nimenomaan uudisrakennuksen elinkaariajattelun kautta mahdollisuutena. Pohja sille on luonnollinen, sillä rakennusteollisuus on yksi suurimmista päästöjen tuottajista. Samasta syystä sillä on myös mahdollisuus olla suuri päästöjen alentaja, eräänlainen yltäkylläisen pöydän äärestä Suurin pudottaja -kilpailun voittoon tähtääjä ja siten inspiraatio muille teollisuuden aloille.
Kuten ROTI 2019 kertoo, rakennuksiin on sitoutunut 45 % kansallisvarallisuudestamme. Tämä jo olemassa oleva rakennuskanta uusiutuu laskelmien mukaan noin 1 %:n vuodessa. Tilastokeskuksen tilastojen perusteella kolmasosa asuinrakennusten kerrosalasta on kerrostaloja, joita Suomessa on runsaat 60 000. Koko rakennuskannasta lähes 70 % on rakennettu ennen vuotta 1990.
Tästä vanhenevasta ja raihnaisesta rakennuskannasta puhutaan lähinnä korjausvelkana. Sitä se onkin, sillä aivan liian usein huoltoa on laiminlyöty. Korjausliikkeitä tehdään, kun ollaan jo ojassa ja nekin tehdään huolimattomasti.
Korjausvelka on hyvä sana herättelemään varsinkin sen suuruudesta puhuttaessa. Se hätkähdyttää ja saattaa jopa aiheuttaa toivottomuutta. Pitäisikö korjattavan rakennuskantamme kohdalla alkaa puhua kestävästä korjaamisesta tai kestävästä kunnossapidosta?
Kaikki kestävä rakentaminen pitää sisällään samat tärkeät ajatukset: tehdään laadukasta ja pitkäikäistä. Parhaimmillaan tuotteille tai rakenteille on jo pohdittu uudis- tai uusiokäyttömahdollisuudet. Kestävän rakentamisen tavoitteena on vähentää päästöjä, jotta ilmastonmuutos hidastuisi.
Ilmasto kuitenkin muuttuu, ja vaikka muutos hidastuisikin, tuo se tuo omat lisähaasteensa niin uusille kuin vanhoillekin rakennuksille. Syksyisin ja talvisin, jolloin kuivumisolosuhteet ovat heikoimmillaan, sade tulee yhä useammin vetenä lumen sijaan. Vesi liittyy lähes kaikkiin turmeltumis- ja vaurioitumismekanismeihin, joita säälle alttiit rakenteemme kohtaavat. Laadun ja pitkäikäisyyden rinnalle kaivataan entistä enemmän varmuutta vikasietoisten materiaalien ja rakenneratkaisujen kautta.
Vuosikymmenien muutoksia nähneitä rakennuksiamme voidaan huoltaa hyvällä ja suunnitelmallisella kiinteistönpidolla. Laadukkaalla kuntotutkimuksella saadaan selville, milloin korjaus- ja huoltotoimenpiteille on tarvetta. Kuntotutkimus on kuitenkin edelleen liian usein säästökohde. Siitä säästettäessä ei ymmärretä, että kunnollisesta tutkimuksesta maksetaan yleensä prosentteja varsinaisen korjauksen hinnasta. Säästöt puolestaan voivat olla huomattavat.
ROTI 2019 Koulutus ja kehitys -paneelin keskusteluissa nostettiin voimakkaasti esiin huoli olemassa olevasta rakennuskannasta, sen ilmastonmuutokseen sopeutumisesta sekä siitä, otetaanko niitä koulutuksessa huomioon riittävästi. Keskusteluissa kohdattiin kuitenkin latistava lopputulema: näitä tekijöitä ei huomioida tarpeeksi.
Kestävää rakentamista ja kestävää kunnossapitoa ei voida toteuttaa ilman laadukasta koulutusta ja tutkimusta. Korjausvelkamme on liian suuri, jotta materiaaleja ja uusia rakenneratkaisuja kannattaisi kokeilla suoraan käytännössä. Sama leikkurinhaltija vaikuttaa kuitenkin osaltaan määräyksillä nopeisiin riskiratkaisuihin samalla, kun se napsii rahoitusta pois tutkimukselta. Samaan aikaan muualla Euroopassa tutkimus- ja kehitysrahoitusta kasvatetaan yhtä jyrkällä nousevalla käyrällä, jotta pohja laadukkaalle ja kestävälle rakentamiselle taattaisiin.
Onneksi Suomessa on kuitenkin järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka on perustettu alan toimijoiden yhteisestä vastuuntunnosta rakentamisen laadun puolesta. Tällöin verisetkin kilpailijat istuvat samaan pöytään ja keskittyvät hetkeksi yhteiseen tavoitteeseen. Yhteisen tavoitteen tunne oli läsnä myös ROTIn paneelin kokoontumisissa.
Vain yhteinen tavoite mielessä pitäen meitä kaikkia koskevasta, yhteisestä rakennetusta omaisuudesta, pystytään pitämään huolta. Kestävästi ja laadukkaasti.
ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi/blogit
www.twitter.com/ROTI2019
www.facebook.com/ROTI2019
www.roti.fi
Toni Pakkala
ROTI 2019 Koulutus ja kehitys -paneelin jäsen
Julkisivuyhdistys ry, hallituksen puheenjohtaja
Tampereen yliopisto, tohtorikoulutettava
Renovatek Oy, korjausrakentamisen erityisasiantuntija
Sinua voi kiinnostaa myös
Lyömättömäksi jatkuvalla oppimisella
Työn murroksessa ihmisen työuraa koskettavien muutosten määrä kasvaa. Automaatio, tekoäly ja robotiikka muokkaavat nykyisiä työtehtäviä ja hävittävät kokonaisia ammattiryhmiä. Toisaalta ne synnyttävät uudenlaisia tietoja ja taitoja edellyttäviä työtehtäviä. Statuksen vaihtuminen palkansaajasta itsensä työllistäjäksi tai opiskelijaksi on yhä useammalle paremminkin sääntö kuin poikkeus. Menossa mukana pysyminen vaatii jatkuvaa uuden omaksumista, siis jatkuvaa oppimista.
On korjaamisen vuoro loistaa
Talonrakentaminen kääntyi vuoden 2015 lopulla niin voimakkaaseen nousuun, että valtiovaltaa myöten suitsutettiin rakentamisen sysänneen maamme kansantalouden kasvuun. Mollivoittoisten vuosien jälkeen oli rakentamisen, erityisesti uudisasuntotuotannon, aika loistaa.
Kohti monimuotoista kestävää rakentamista
Kestävää rakentamisen toteuttamista ohjataan uusilla ja yhä tiukemmilla säädöksillä. Niitä tarvitaan, mutta uhkana on näkökulman kaventuminen. Meidän tulee nykyistä syvällisemmin sekä kysyä kestävän rakentamisen arvopohjaa että arvioida kestävän rakentamisen suhdetta oman aikamme kulttuuriseen tilanteeseen. Kestävän rakentamisen perinteisiä näkökulmia on kaksi; luonnonmukaista elämäntapaa korostava syväekologia sekä teknologian roolia korostava ekologinen modernismi.
Blogit
- Infra-alan digitalisaatiosta vetoapua osaavan työvoiman saatavuuteen
- Kaunista, kestävää, yhdessä!
- Rakentamisessa kohti kiertotalousyhteiskuntaa
- Edessä miljoona mahdollisuutta?
- Vihreä siirtymä on myös kulttuurinen muutos
- Kuka haluaa palkata ulkomaalaisen?
- Mittavat saneerausinvestointitarpeet varjostavat vesihuoltoalan uudistumiskykyä
- Liikenneverkot vaativat tasapainoista ajattelua
- Kestävä rakennettu ympäristö on edellytys elinvoimaiselle yhteiskunnalle
- Rakennettu ympäristö on hyvinvointimme perusta
- Koulutuksen kehitys vaatii sitoutumista
- Matkalla hiilineutraaliuteen meidän pitää muuttua
- Asumisen ilmastoteko syntyy älyllä ja datalla
- Taide rakentamisessa ennen ja nyt
- Kiinteistöpalveluala tarjoaa töitä 21. vuosisadan taitureille
- Suomen julkiseen taiteeseen on panostettava enemmän
- Kasvua luovat suuret ratahankkeet
- ROTI-puheenjohtajavideo: Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide
- Digikehitystä ekosysteemeissä
- ROTI-video: Rakennetun ympäristön merkitys lukuina
- Smart City -kehitys vaatii julkiselta sektorilta osaamisen päivittämistä
- Vain tarpeellinen tieto kestää ajan hammasta
- Toimivat liikenneverkot luovat hyvinvointia ja kilpailukykyä elinkeinoelämälle
- Digitaaliset ratkaisut automatisoivat jäteasemia
- Miten saavutetaan parasta laatua rakentamisessa?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Digitaaliset ratkaisut
- ROTI-puheenjohtajavideo: Koulutus ja kehitys
- Kuntotutkijan osaamisvaateissa rima on korkealla
- Mitä tiedämme korjatuista rakennuksista?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Rakennukset
- Kuka puhuisi tehosta?
- Tiedon virtauksen vallankumous
- Miksi talousalan toimijat hyötyvät taiteesta?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Liikenneverkot
- Nopeissa kuituyhteyksissä on reilusti parannettavaa
- Rakennettu omaisuutemme kaipaa kestävää huolenpitoa
- Luova suunnittelu tarjoaa ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin
- ROTI teki tehtävänsä vesihuollossa
- Yksityisteiden hyvä kunto välttämätöntä elinkeinoelämälle
- Älykkäistä taloista puuttuvat enää palvelut
- Kohti monimuotoista kestävää rakentamista
- On korjaamisen vuoro loistaa
- Lyömättömäksi jatkuvalla oppimisella
- Taskukalentereista ekosysteemeihin
- Nuoret haastavat meidät ilmastotalkoisiin!
- Liikenneverkot Suomen tuotantolinjoina
- ROTI 2019 -raportti julkistetaan 19.3.
- ROTI-video: Hankkeen esittely