Kauppakorkeakoulun julkisen taiteen tavoitteena on osaltaan luoda osallistava sekä avoimen ja matalan hierarkian työskentely- ja oppimisympäristö. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muutti helmikuussa 2019 Töölön historiallisesta arvorakennuksesta Otaniemeen täysin uusiin tiloihin. Muuttoa vastustettiin suunnittelun alkuvaiheessa, mutta uuden rakennuksen avajaisissa kuultiin jo useita puheenvuoroja siitä, että Töölö oli upea paikka, mutta Otaniemi vielä parempi. Kaikkien korkeakoulujen sijainti samalla kampuksella on osa Aalto-yliopiston ydinajatusta, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden.
Otaniemen alueen vetovoimaa ja ainutlaatuisuutta on haluttu kehittää investoimalla korkeatasoiseen julkiseen taiteeseen. 75 prosenttia suomalaisista haluaa taidetta osaksi arkiympäristöään, selviää Rakennetun omaisuuden tila 2019 -asiantuntijaraportista. Toimitilat rakentavat organisaatioiden kulttuuria ja identiteettiä.
Julkisella taiteella on aina useita funktiota. Uusi taideteoskokoelma tuo tiloihin yksityiskohtia osaksi arkkitehtuuria ja toimii yhdessä sisustuksen kanssa. Tämä ei kuitenkaan riitä sisällöksi. Erityisesti yliopistossa, jossa kyseenalaistava ajattelu on tekemisen ytimessä, täytyy myös julkisen taiteen olla laadultaan erinomaista ja kansainvälisesti korkeatasoista.
Nykytaiteen ydintehtävänä on olemassa olevien ajattelumallien kyseenalaistaminen, mikä on lähtökohtana kaikille uusille innovaatioille – myös rakennusalalla ja bisneksessä. Taloustieteiden perustana ovat rationaalisen yksilön tekemät valinnat. Kaikki kuitenkin tietävät, että myös tunteilla ja yhteisön arvoilla on vaikutuksia valintoihimme. Teknistaloudellisten mittareiden rinnalle tarvitaan keskustelua valintojemme vaikeammin mitattavista yhteiskunnallisista arvoista, ympäristövaikutuksista sekä etiikasta. Taide ja luovat käytännöt tarjoavat tieteellisen ajattelun laajentamiseen uudenlaisia työkaluja.
Aalto-yliopiston julkisen taiteen visiona on esitellä ja haastaa sitä, mitä yliopisto on, mitä teemme osana yhteiskuntaa ja mikä on julkisen käsite. Taideteoskokonaisuus on jatkuvan kriittisen arvioinnin kohteena, ja yliopiston arvojen; rohkeuden, yhteistyön ja vastuullisuuden, toteuttaminen on avainasemassa.
Kauppakorkeakoulun henkilökunta ja opiskelijat olivat aktiivisesti mukana taideprosessissa, ja taidekokoelman teemaksi valittiin yhdessä ihmisläheinen ajattelutapa, ’Human Approach’.
Osa yliopiston tiloista on avoimia ihan kaikille, joten Kauppakorkeakoulun taideteoksiin voi perehtyä kiertelemällä tiloissa tai tutustumalla taidekatalogiin ja esittelyvideoihin, joissa taideteoksien taustoja on avattu monialaiselle yliopistoyhteisölle. Teosten joukosta löytyy hyvin erilaisia teoksia start-up -maailmaa kriittisesti tarkastelevasta videoteoksesta ihmisen paikan etsimiseen tekemisen näyttämöllä.
Ensikohtaamista seuraa usein syvempi perehtyminen taiteilijoiden ajatuksiin. Jokainen yksittäinen taideteos tuo kokonaisuuteen oman näkökulmansa. Ammattitaiteilijoilla itsellään on taiteen tekemisessä teemoja, joita he ovat voineet kehitellä vuosikymmeniä. Julkisen taiteen avulla saa hienoja ja syviä pohdintoja, jotka aivan varmasti avaavat myös omaa ajattelua.
Lisätietoja:
www.aalto.fi/fi/uutiset/kauppakorkeakoulun-julkisen-taiteen-kokoelma-tutkii-ihmisyytta-ja-sen-jannitteita
www.aalto.fi/fi/tutkimus-ja-taide/julkiset-taidekokoelmat-aalto-yliopistossa
ROTI-raportti s.45
ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi/blogit
www.twitter.com/ROTI2019
www.facebook.com/ROTI2019
www.roti.fi
Otsikkokuva: Taiteilija Kirsi Kivivirran ”Stage” (2019) posliinitaideteos Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun aulassa. Taideteos on suunniteltu ja tehty varta vasten tähän paikkaan (site-specific art). Rakennuksen arkkitehtuuri Verstas Arkkitehdit. Kuva: Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto.
Outi Turpeinen ja Tiina Toivola
Outi Turpeinen
Taiteen tohtori, ROTI 2019 -hankkeen Rakennukset-paneelin jäsen
Taidekoordinaattori, Aalto-yliopisto
Tiina Toivola
Taide ja luovat käytännöt -aloitteen viestinnän erityisasiantuntija, Aalto-yliopisto
Kirjoittajien kuva: Andrea Bandoni, Aalto-yliopisto
Sinua voi kiinnostaa myös
Luova suunnittelu tarjoaa ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin
Miten kestävää ympäristöä rakennetaan myös visuaalisesti ja esteettisesti? Entä kuinka elinympäristön suunnittelussa otetaan huomioon kaikki sen käyttäjät, myös heikoimmassa asemassa olevat? Onko taide saavutettavaa, jos päiväkodista on 150 kilometrin matka lähimpään taidemuseoon? MIten saavutetaan demokraattinen ja resurssiviisas elinympäristö? Ja onnistuuko kaikki tämä taiteen avulla?
Kohti monimuotoista kestävää rakentamista
Kestävää rakentamisen toteuttamista ohjataan uusilla ja yhä tiukemmilla säädöksillä. Niitä tarvitaan, mutta uhkana on näkökulman kaventuminen. Meidän tulee nykyistä syvällisemmin sekä kysyä kestävän rakentamisen arvopohjaa että arvioida kestävän rakentamisen suhdetta oman aikamme kulttuuriseen tilanteeseen. Kestävän rakentamisen perinteisiä näkökulmia on kaksi; luonnonmukaista elämäntapaa korostava syväekologia sekä teknologian roolia korostava ekologinen modernismi.
Rakennettu omaisuutemme kaipaa kestävää huolenpitoa
Sanapari ”kestävä rakentaminen” yhdistetään helposti uudisrakentamiseen ja se nähdään nimenomaan uudisrakennuksen elinkaariajattelun kautta mahdollisuutena. Pohja sille on luonnollinen, sillä rakennusteollisuus on yksi suurimmista päästöjen tuottajista. Samasta syystä sillä on myös mahdollisuus olla suuri päästöjen alentaja, eräänlainen yltäkylläisen pöydän äärestä Suurin pudottaja -kilpailun voittoon tähtääjä ja siten inspiraatio muille teollisuuden aloille.
Blogit
- Infra-alan digitalisaatiosta vetoapua osaavan työvoiman saatavuuteen
- Kaunista, kestävää, yhdessä!
- Rakentamisessa kohti kiertotalousyhteiskuntaa
- Edessä miljoona mahdollisuutta?
- Vihreä siirtymä on myös kulttuurinen muutos
- Kuka haluaa palkata ulkomaalaisen?
- Mittavat saneerausinvestointitarpeet varjostavat vesihuoltoalan uudistumiskykyä
- Liikenneverkot vaativat tasapainoista ajattelua
- Kestävä rakennettu ympäristö on edellytys elinvoimaiselle yhteiskunnalle
- Rakennettu ympäristö on hyvinvointimme perusta
- Koulutuksen kehitys vaatii sitoutumista
- Matkalla hiilineutraaliuteen meidän pitää muuttua
- Asumisen ilmastoteko syntyy älyllä ja datalla
- Taide rakentamisessa ennen ja nyt
- Kiinteistöpalveluala tarjoaa töitä 21. vuosisadan taitureille
- Suomen julkiseen taiteeseen on panostettava enemmän
- Kasvua luovat suuret ratahankkeet
- ROTI-puheenjohtajavideo: Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide
- Digikehitystä ekosysteemeissä
- ROTI-video: Rakennetun ympäristön merkitys lukuina
- Smart City -kehitys vaatii julkiselta sektorilta osaamisen päivittämistä
- Vain tarpeellinen tieto kestää ajan hammasta
- Toimivat liikenneverkot luovat hyvinvointia ja kilpailukykyä elinkeinoelämälle
- Digitaaliset ratkaisut automatisoivat jäteasemia
- Miten saavutetaan parasta laatua rakentamisessa?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Digitaaliset ratkaisut
- ROTI-puheenjohtajavideo: Koulutus ja kehitys
- Kuntotutkijan osaamisvaateissa rima on korkealla
- Mitä tiedämme korjatuista rakennuksista?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Rakennukset
- Kuka puhuisi tehosta?
- Tiedon virtauksen vallankumous
- Miksi talousalan toimijat hyötyvät taiteesta?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Liikenneverkot
- Nopeissa kuituyhteyksissä on reilusti parannettavaa
- Rakennettu omaisuutemme kaipaa kestävää huolenpitoa
- Luova suunnittelu tarjoaa ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin
- ROTI teki tehtävänsä vesihuollossa
- Yksityisteiden hyvä kunto välttämätöntä elinkeinoelämälle
- Älykkäistä taloista puuttuvat enää palvelut
- Kohti monimuotoista kestävää rakentamista
- On korjaamisen vuoro loistaa
- Lyömättömäksi jatkuvalla oppimisella
- Taskukalentereista ekosysteemeihin
- Nuoret haastavat meidät ilmastotalkoisiin!
- Liikenneverkot Suomen tuotantolinjoina
- ROTI 2019 -raportti julkistetaan 19.3.
- ROTI-video: Hankkeen esittely