Kestävää rakentamisen toteuttamista ohjataan uusilla ja yhä tiukemmilla säädöksillä. Niitä tarvitaan, mutta uhkana on näkökulman kaventuminen. Meidän tulee nykyistä syvällisemmin sekä kysyä kestävän rakentamisen arvopohjaa että arvioida kestävän rakentamisen suhdetta oman aikamme kulttuuriseen tilanteeseen. Kestävän rakentamisen perinteisiä näkökulmia on kaksi; luonnonmukaista elämäntapaa korostava syväekologia sekä teknologian roolia korostava ekologinen modernismi.
Syväekologiassa luonnolla on itseisarvo. Ihmisellä on erityinen vastuu luonnon tilasta ja tavoitteena on ympäristöongelmien ennaltaehkäiseminen. Syväekologiseen ajatteluun kuuluu myös sitoutuminen ekologiseen elämäntapaan. Lisäksi siihen liittyy ideologinen tavoite globaalissa mittakaavassa suoritettavasta talous- ja tuotantojärjestelmien uudistamisesta. Tavoitteena on maapallon mittakaavassa tehtävä luonnonresurssien ja hyvinvoinnin nykyistä tasapuolisempi uusjako.
Ekologisessa modernismissa luonto hahmotetaan ensisijaisesti raaka-aineen lähteeksi, jonka arvo määräytyy siitä saatavan hyödyn perusteella. Ekologinen modernismi suhtautuu kestävään rakentamiseen mekanistisesti, eikä se edellytä mitään perustavaa muutosta arvoihin, asenteisiin tai elämäntapoihin.
Ekologiselle modernisaatiolle on tyypillistä luottamus siihen, että kehittyvän teknologian avulla pystytään ratkaisemaan ympäristöongelmat. Lisäksi se pitää sisällään ajatuksen jatkuvasta tuotannon ja talouden kasvusta hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kasvun avulla on mahdollista ratkaista myös globaaliin epätasa-arvoon liittyvät ongelmat.
Kumpikin lähestymistapa on sellaisenaan ongelmallinen. Syväekologian edellyttämä ”paluu luontoon” ei ole realistinen vaihtoehto. Se edellyttäisi mittasuhteiltaan valtavaa väestömäärän vähentämistä ja rakenteellista muutosta yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Myös ekologinen modernismi on vaikeuksissa. Siihen liittyvä jatkuva taloudellisen kasvun tavoite on maapallon luonnonvarojen ehtyessä ja ekologisen kantokyvyn ylittyessä osoittautunut mahdottomaksi. Usko kehittyvän teknologian mahdollisuuksiin ratkaista aikamme ongelmia on myös hiipunut.
Tarjolla on kolmas lähtökohta kestävälle rakentamiselle – ekohumanismi – jossa myönnetään, ettei teknologian avulla voida yksin ratkaista ekologista haastetta. Tarvitaan sekä henkilökohtainen elämäntapojen ja kulutustottumusten että yhteiskunnan tuotanto- ja talousmekanismien muutos. Ekohumanismi pyrkii yhdistämään syväekologiseen ajatteluun liittyvän elämäntavan merkityksen ekologiseen modernismiin liittyvään teknistaloudellisen realismiin. Tämän syntetisoivan lähestymistavan ohella ekohumanismi huomioi inhimillisen elämän erityispiirteet.
Tällä hetkellä kestävää rakentamista toteutetaan korostuneen teknistaloudellisesta näkökulmasta, jolle sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus ovat alisteisia. Ekohumanismi asettaa kestävän rakentamisen ulottuvuudet toiseen järjestykseen. Siinä rakentamisen teknologiaa hyödynnetään taloudellisesti kestävällä tavalla sosiaalisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan aikaansaamiseksi. Kulttuurinen kestävyys asettuu ylimmälle hierarkiatasolle sukupolvet ylittävän ja kaikkea inhimillistä toimintaa käsittävän merkityksensä takia.
Viime vuosina esille nostettuja rakentamisen haasteita, kuten energiansäästöä, kaupungistumista tai esimerkiksi demografisia muutoksia, olisi tarkasteltava tästä kokonaisvaltaisesta kulttuurisesta näkökulmasta käsin. Energiatalouden parantaminen teknisten ratkaisujen avulla ei riitä. Sen ohella on luotava edellytyksiä ekologisesti säästeliään elämäntavan toteuttamiseen.
Kaupungistuminen on toteutettava asukkaiden asumistoiveita vastaavia kaupunkiasumisen uusia ratkaisumalleja kehittämällä. Monimuotoistuvien elämäntapojen ja -tyylien sekä perhemuotojen muutosten huomioiminen edellyttää uudenlaisia muuntojoustavia tilaratkaisuja ja vaihteleviin tilanteisiin mukautuvia toteuttamisen strategioita.
Kestävässä rakentamisessa ei ole kyse vain ekologiasta, vaan aivan yhtä tärkeästi ihmisestä. Siihen kuuluu ymmärrys rakennuskulttuurin historiallisuudesta. Kulttuuristen muutosten huomioiminen ei tarkoita kollektiivisen historian unohtamista. Se tarkoittaa rakennetun ympäristön ominaisuuksien monipuolistumista, käyttäjien erilaisuuden huomioimista ja kulttuurista rikkautta. Siten tulevaisuuden kestävällä rakennetulla ympäristöllä on mahdollisuus puhutella käyttäjäänsä polyfonisella äänellä.
ROTI 2019 kokoaa yhteen yli 100 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista.
Seuraa meitä verkossa!
www.roti.fi/blogit
www.twitter.com/ROTI2019
www.facebook.com/ROTI2019
www.roti.fi
Markku Hedman
ROTI 2019 Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide -paneelin pj
Yliasiamies, Rakennustietosäätiö RTS sr
Sinua voi kiinnostaa myös
Taskukalentereista ekosysteemeihin
Useampi meistä lienee joskus saanut tehtäväkseen kehittää jotakin sellaista, jossa lopputulos ei ole ennalta tarkkaan tiedossa, ja mahdollisia ratkaisujakin on useita. Jotta projekti on edennyt, on pitänyt valita, kuinka tarkasti tehtävä pitäisi suunnitella ja olisiko se toteutettava itse vai ryhmätyönä. Päätöksiä on helpottanut, jos käytettävissä on ollut eri osa-alueiden asiantuntijoista koostuva sitoutunut ryhmä, jolla on myös ketterien kehitysmenetelmien osaamista.
Lyömättömäksi jatkuvalla oppimisella
Työn murroksessa ihmisen työuraa koskettavien muutosten määrä kasvaa. Automaatio, tekoäly ja robotiikka muokkaavat nykyisiä työtehtäviä ja hävittävät kokonaisia ammattiryhmiä. Toisaalta ne synnyttävät uudenlaisia tietoja ja taitoja edellyttäviä työtehtäviä. Statuksen vaihtuminen palkansaajasta itsensä työllistäjäksi tai opiskelijaksi on yhä useammalle paremminkin sääntö kuin poikkeus. Menossa mukana pysyminen vaatii jatkuvaa uuden omaksumista, siis jatkuvaa oppimista.
On korjaamisen vuoro loistaa
Talonrakentaminen kääntyi vuoden 2015 lopulla niin voimakkaaseen nousuun, että valtiovaltaa myöten suitsutettiin rakentamisen sysänneen maamme kansantalouden kasvuun. Mollivoittoisten vuosien jälkeen oli rakentamisen, erityisesti uudisasuntotuotannon, aika loistaa.
Blogit
- Infra-alan digitalisaatiosta vetoapua osaavan työvoiman saatavuuteen
- Kaunista, kestävää, yhdessä!
- Rakentamisessa kohti kiertotalousyhteiskuntaa
- Edessä miljoona mahdollisuutta?
- Vihreä siirtymä on myös kulttuurinen muutos
- Kuka haluaa palkata ulkomaalaisen?
- Mittavat saneerausinvestointitarpeet varjostavat vesihuoltoalan uudistumiskykyä
- Liikenneverkot vaativat tasapainoista ajattelua
- Kestävä rakennettu ympäristö on edellytys elinvoimaiselle yhteiskunnalle
- Rakennettu ympäristö on hyvinvointimme perusta
- Koulutuksen kehitys vaatii sitoutumista
- Matkalla hiilineutraaliuteen meidän pitää muuttua
- Asumisen ilmastoteko syntyy älyllä ja datalla
- Taide rakentamisessa ennen ja nyt
- Kiinteistöpalveluala tarjoaa töitä 21. vuosisadan taitureille
- Suomen julkiseen taiteeseen on panostettava enemmän
- Kasvua luovat suuret ratahankkeet
- ROTI-puheenjohtajavideo: Arkkitehtuuri, suunnittelu, muotoilu ja taide
- Digikehitystä ekosysteemeissä
- ROTI-video: Rakennetun ympäristön merkitys lukuina
- Smart City -kehitys vaatii julkiselta sektorilta osaamisen päivittämistä
- Vain tarpeellinen tieto kestää ajan hammasta
- Toimivat liikenneverkot luovat hyvinvointia ja kilpailukykyä elinkeinoelämälle
- Digitaaliset ratkaisut automatisoivat jäteasemia
- Miten saavutetaan parasta laatua rakentamisessa?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Digitaaliset ratkaisut
- ROTI-puheenjohtajavideo: Koulutus ja kehitys
- Kuntotutkijan osaamisvaateissa rima on korkealla
- Mitä tiedämme korjatuista rakennuksista?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Rakennukset
- Kuka puhuisi tehosta?
- Tiedon virtauksen vallankumous
- Miksi talousalan toimijat hyötyvät taiteesta?
- ROTI-puheenjohtajavideo: Liikenneverkot
- Nopeissa kuituyhteyksissä on reilusti parannettavaa
- Rakennettu omaisuutemme kaipaa kestävää huolenpitoa
- Luova suunnittelu tarjoaa ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin
- ROTI teki tehtävänsä vesihuollossa
- Yksityisteiden hyvä kunto välttämätöntä elinkeinoelämälle
- Älykkäistä taloista puuttuvat enää palvelut
- Kohti monimuotoista kestävää rakentamista
- On korjaamisen vuoro loistaa
- Lyömättömäksi jatkuvalla oppimisella
- Taskukalentereista ekosysteemeihin
- Nuoret haastavat meidät ilmastotalkoisiin!
- Liikenneverkot Suomen tuotantolinjoina
- ROTI 2019 -raportti julkistetaan 19.3.
- ROTI-video: Hankkeen esittely